Pummilla Tallinnaan

Noei nyt ihan kuitenkaan.. hah

Ajattelin kirjoittaa tässä aikani kuluksi ihanasta minilomasta Tallinnassa jossa kävimme mieheni kanssa visiitillä keskiviikosta torstaihin. Olin jo pitkään halunnut käydä pitkästä aikaa Virossa shoppailu-rentoutumis-syömis lomalla, ja vihdoin saimmekin varattua huoneen super hienosta Swiss- hotellista joka sijaitsee aivan keskustassa lähellä kaikkea missä tapahtuu. Mieheni ei ole käynyt Tallinnassa kuin yhden ainoan kerran tätä ennen ja halusin näyttää hänelle yhden lemppari ravintoloistani Vanhassakaupungissa. Myöskin shoppailu mahdollisuudet kiinnostivat molempia.

Saavuttuamme Tallinnaan suuntasimme kohti hotelliamme, jossa oli tarkoitus käydä jättämässä kamppeet ja suunnata kohti Vanhaakaupunkia ja tuota ihanaa Peppersack ravintolaa joka sijaitsee siellä. Olin innoissani selittänyt miehelleni kuinka ihana tunnelma ravintolassa aina on, vanhan ajan asuissa olevat tarjoilijat sekä joskus jopa esityksiä joissa tunnelma keski ajalta!

IMG_3669

Ruoka oli paikassa todella hyvää sekä satuimme onneksemme näkemään juurikin tällaisen esityksen josta kerroin, se oli hauska!

IMG_3674

 

Ihanan mini illallisen jälkeen lähdimme kohti hotelliamme paikallisella pyörä- kyydillä ja sain myös huomion osoituksena mieheltäni matkan varrelta ostetun ruusun. Söpöä! Olimme varanneet illaksi pöydän hotellimme omasta ravintolasta kattojen yllä, sillä tämä ravintola sijaitsi Swissin ylimmässä eli 30. kerroksessa. Pimeällä näkymät olivat aivan mielettömän kauniit!

Aamu alkoi ihanalla aamiaisella suoraan sänkyyn tuotuna!

Torstaina oli tarkoitus sitten käydä shoppailemassa sekä lounastamassa kaupungilla ja satuimme löytämään molemmat paljon uusia vaatteita monista eri liikkeistä! (vaatteet ovat tällä hetkellä mieheni kotona ja aijonkin huomenna esitellä niistä osan täällä) Lempi kauppojamme ehdottomasti Pull And Bear, New Yorker, Bershka sekä River Island josta löysin aivan super ihanan pikku repun. Se tulikin heti käyttöön ja sipsuttelin ylpeänä pitkin Tallinnan katuja se ylpeänä selässä!

Olimme varautuneet, että laivamme lähtee 16.00 mutta lounaalla saimme viestin että kaksi seuraavaa laivaa oli peruttu myrskyn takia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta mutta luulemme että tuuli merellä oli sen sijaan kova. Vietimme siis vielä neljä tuntia lisä aikaa Tallinnassa yrittäen bookkailla molemmille hierontaa, tuloksetta. Heh. Yhteinen aika ei kuitenkaan yhtään harmittanut ja kotiin pääsimme turvallisesti illalla!

Kokonaisuudessa matka oli todella ihana ja onnsitunut ja en voi mitään muuta kuin suositella Tallinnaa, sekä Swiss hotellia kaikille minilomailijoille!

Huomenna vaatteista ja meidän viikosta Adessan kanssa. Nyt, hyvää yötä xx

-Katrie

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s